Lahjoitettavan summan tulee olla yli 1 euron

Päivitettyä tietoa koronaviruksesta, lue huolella

FDO ry ja Suomen Tanssiurheiluliitto ry seuraavat tiiviisti koronavirustilanteen kehittymistä Suomen Olympiakomitean ja koko urheiluyhteisön kanssa. Koronavirustilanteen muututtua Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt ohjeensa viimeksi 3.3.2020 (THL:n sivu, avautuu uuteen ikkunaan).

Epidemia-alueiksi THL on määritellyt tällä hetkellä Manner-Kiinan lisäksi Iranin, Etelä-Korean ja koko Italian. Epidemia-alueilta tuleville THL on laatinut ohjeen (THL:n sivu, avautuu uuteen ikkunaan).

THL:n mukaan (sivu avautuu uuteen ikkunaan) virus (COVID-19) tarttuu ihmisestä toiseen nykytiedon mukaan pääasiallisesti pisaratartuntana lähikontaktissa. Leviämisen tehokkuutta eikä tartuttavuusaikaa vielä tunneta tarkasti. Sairastuneiden oireita ovat olleet muun muassa kuume, yskä ja hengenahdistus. Koronavirustartuntoja voidaan ehkäistä hyvällä käsihygienialla. Ohjeita: Käsienpesu ja yskiminen (THL:n sivu, avautuu uuteen ikkunaan). Suomessa on todettu toistaiseksi seitsemän lievää tartuntatapausta.

Sosiaali- ja terveysministeriön iltapäivällä 4.3.2020 pitämässä infotilaisuudessa (Ylen sivu, avautuu uuteen ikkunaan) on todettu, että Suomessa ei ole koronavirusepidemiaa ja yleisötilaisuuksien rajoittamiseen ei ole tarvetta.

Suomen Tanssiurheiluliitto korostaa huolellisen käsi- ja yskimishygienian merkitystä kaikessa kanssakäymisessä. Tämä suojaa kaikkia virustartuntoja vastaan. Liikkeellä on myös kausi-influenssaa. Urheilijoille, seurojen edustajille ja toimitsijoille suositellaan kättelyn välttämistä tapahtumien yhteydessä. Tanssiurheiluliitto suosittelee, että jokaisella harrastajalla ja urheilijalla on oma juomapullo ja pyyhe eikä yhteisiä juomapulloja ja pyyhkeitä käytetä. Kilpailunjärjestäjien tulee huolehtia riittävästä määrästä käsien desinfiointimahdollisuuksia ja käsipyyhkeitä kilpailupaikalla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa valtakunnallista ja kansainvälistä tilannetta ja antaa ohjeita tartuntojen ehkäisyssä (www.thl.fi). Suomen Tanssiurheiluliitto toimii näiden ohjeiden mukaisesti. Kilpailutapahtumien järjestämisen osalta Tanssiurheiluliitto seuraa mahdollisia viranomaisten, Suomen Olympiakomitean ja kansainvälisen lajiliiton tekemiä ohjeita ja suosituksia yleisötapahtumiin liittyen.

Epidemia-alueilla viimeisen 14 vrk sisään oleskelleilta edellytetään erityistä huolellisuutta käsi- ja yskimishygienian sekä alkavien oireiden tunnistamisen osalta. Kilpailu- tai harjoituspaikoille ei saa mennä sairaana! Jos sinulle tulee äkillisen hengitystieinfektion oireita kuten kuumetta, yskää ja hengenahdistusta, ota aina ensin puhelimitse yhteyttä paikalliseen sairaalaan tai terveyskeskuksen päivystykseen. Saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.

Alustava kilpailuaikataulu 2021

Vuoden 2021 alustava kisakalenteri on nyt selvillä. HUOM! Muutokset ovat vielä mahdollisia.

PA soolo IKM/SM, Lahti, 6.-8.11.2020
PA karsinta 1, Hyvinkää, 13.-14.2.2021
PA karsinta 2, paikka avoin, 20.-21.3.2021
Disco IKM/SM, Espoo, 10.-11.4.2021
Latino Show IKM/SM, Oulu, 17.-18.4.2021
Lasten IKM, Vaasa, 24.-25.4.2021
Street IKM/SM, Jyväskylä, 14.-16.5.2021
PA IKM/SM, Tampere, 22.-23.5.2021
Aikuiset 2 & 3 IKM(PA,Street,Latino Show), Järvenpää, 2.-3.10.2021

FDO ry, kilpailujaosto

SUEK ry:n selvitys seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä suomalaisessa kilpaurheilussa

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry toteuttaa selvityksen seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä suomalaisessa kilpaurheilussa. Selvityksen taustalla ovat julkiseen keskusteluun nousseet tapaukset eri urheilulajien piirissä tapahtuneesta seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä ja kaltoinkohtelusta. SUEK on vuonna 2018 todennut, että seksuaaliseen – kuten kaikkeen – häirintään, kiusaamiseen ja hyväksikäyttöön urheilussa tulee olla ehdoton nollatoleranssi.

Suomen tanssiurheiluliitto osallistuu selvitykseen. Nyt käynnistetyn selvityksen tarkoituksena on kartoittaa mahdollisimman laajasti suomalaisten kilpaurheilijoiden kokemaa seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää. Selvitys toteutetaan yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen ja urheilun lajiliittojen kanssa kilpaurheilijoille lähetettävällä kyselyllä. Kyselyllä pyritään tutkimaan, ilmeneekö kilpaurheilussa häirintää, millaista mahdollinen häirintä on ollut ja ketkä mahdolliseen häirintään ovat syyllistyneet. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni urheilija vastaa kyselyyn, riippumatta siitä, onko kokenut häirintää vai ei. Kaikki vastaukset ovat tärkeitä.

Kysely on tarkoitettu kaikille vähintään 16-vuotiaille urheilijoille, jotka osallistuvat tai ovat osallistuneet viimeisen viiden vuoden aikana lajiliiton alaiseen kilpaurheilutoimintaan. Kysely on lähetetty vähintään 16-vuotiaille lisenssinhaltijoille sähköpostiosoitteeseen. Kysely on auki 20.12.2019 asti. (VASTAUSAIKAA ON PIDENNETTY 6.1.2020 SAAKKA). Tarkistathan roskapostikansiosi siltä varalta, että viesti on mennyt roskapostien joukkoon. Mikäli viesti on tullut urheilevan nuoren huoltajan sähköpostiin, pyydämme ystävällisesti välittämään viestin ja kyselyn nuorelle itselleen vastattavaksi.

Kyselyssä urheilijoita pyydetään vastaamaan väitteisiin mahdollisesta heidän kokemastaan tai havaitsemastaan seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä. Seksuaalinen häirintä voi ilmetä monin eri tavoin aina epäasiallisesta seksuaalissävytteisestä puheesta ja vihjailusta fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen, esimerkiksi ei-toivottuun kosketteluun. Sukupuoleen perustuvaa häirintää on esimerkiksi halventava tai väheksyvä puhe toisen henkilön sukupuolesta. Häirintä on ei-toivottua ja yksipuolista, ja sopivan käytöksen rajan määrittää se, joka on toiminnan kohteena. Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä koetaan usein uhkaavana, vihamielisenä, halventavana, nöyryyttävänä tai ahdistavana. Tästä syystä joihinkin kysymyksiin vastaaminen voi mahdollisesti aiheuttaa ahdistusta ja huolta vastaajille.

Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista. Kyselyn lopussa kerrotaan tahoista, joihin voi ottaa yhteyttä, jos urheilija on kokenut häirintää tai aihe huolestuttaa häntä. Yksittäiset vastaukset jäävät vain tutkijoiden tietoon ja SUEK huolehtii niiden tietosuojasta ja säilyttämisestä. Kyselyssä käytetään vastausten anonyymia asetusta, jonka avulla vastaajien yksilöiminen sähköpostiosoitteen perusteella estetään. Tuloksista koostetaan kansallinen raportti, joka julkaistaan 05/2020. Kyselyn vastauksista muodostuvaa aineistoa voidaan käyttää jatkossa myös muihin tutkimus- ja selvityshankkeisiin.

Lisätietoa selvityshankkeesta antaa SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laakso (nina.laakso@suek.fi, puh. 0400 808 940). Lisätietoa kyselystä antaa tutkija Annukka Lahti (annukka.lahti@suek.fi). Kyselyyn liittyvissä käytännön asioissa lisätietoja antaa tutkimusassistentti Sanna Pusa (sanna.pusa@kihu.fi, puh. 041 7301450).  

Pasilan peruskoulun urheiluyläkoulukokeilun lajeihin mukaan tanssi

http://www.urhea.fi/opiskelu/perusaste/ylakoulut/pasilan-peruskoulu/

Pasilan peruskoulu

Pasilan peruskoulu järjestää vanhemmille tiedotustilaisuuden 4.12.2019 klo 18.00 koulun juhlasalissa (Savonkatu 2).

Pasilan peruskoulu on Alppilan ja Pasilan alueen lähikoulu. Koulu toimii myös ruotsin kielikylpy-yläkouluna Kallion ala-asteen oppilaille. Pasilassa tarjotaan A-saksan ja A- ranskan opetusta. Koulussa on yhteensä noin 570 oppilasta, joista n. 220 oppilasta vuosiluokilla 7-10.

Opetus on yläkoulussa vuosiluokkiin sitomatonta, kurssimuotoista ja jokaisella oppilaalla on oma opintopolku. Oppilaat suunnittelevat oman opinto-ohjelmansa yhdessä huoltajien ja omaopettajan kanssa.

Urheiluyläkoulukokeilun lajeja Pasilan peruskoulussa ovat telinevoimistelu, rytminen voimistelu, uimahypyt ja tanssiurheilu. Myös muiden lajien urheilijat voivat hakeutua Pasilaan.
Koulun urheilijaluokalle otetaan oppilaat valtakunnallisella soveltuvuuskokeella (www.soveltuvuuskoe.fi).

Lisätietoa ja lomakkeet löytyvät osoitteesta www.edu.hel.fi/kuudesluokkalaisenopas

Soveltuvuuskokeen perusosan ja lajitestin päivämäärät päivitetään niiden varmistuttua Urhean sivuille. Lajiosatestin toteuttavat koulut ja lajiliitot yhteistyössä erikseen kerrottavilla suorituspaikoilla ja paikat ovat nähtävillä Urhean sivuilla.

Soveltuvuukoekeille on myös varattu varapäivä (päivä vahvistuu myöhemmin) niille, jotka lääkärintodistuksen perusteella olivat estyneitä saapumaan varsinaisiin pääsykoepäiviin.

Urheiluyläkoulukokeilun tavoitteena on tukea nuorta kilpaurheilijaa opiskelun ja urheilun yhdistämisessä sekä urheilijana kasvamisessa. Kouluviikkoon pyritään rakentamaan 6 – 10 tunnin aikaikkuna urheilulle.
Urheiluyläkoulun painotuslajeissa harjoitusajat pyritään sovittamaan yhteen Mäkelänrinteen valmennusryhmien kanssa.
Oppilailla on ollut mahdollisuus lisäksi sijoittaa harjoitusaikoja aamu- ja iltapäiviin useammalle päivälle sekä osallistua kisamatkoille koulutyön ohessa. Osittain oppilaat ovat voivat suorittaa koulutyötä opettajien antamilla etätehtävillä ja verkko-opiskeluna.

Pasilan peruskoulussa aamuharjoittelumahdollisuus järjestetään yhteistyössä lajiliittojen, seurojen kanssa ja pääkaupunkiseudun urheiluakatemian kanssa. Suomen Voimisteluliitto suosittelee Pasilan peruskoulua teline- ja rytmisen voimistelun kilpaurheilijoille, Suomen Uimaliitto uimahyppääjille ja Suomen Tanssiurheiluliitto kilpatanssijoille.
Pasilan peruskoulu järjestää vanhemmille tiedotustilaisuuden 4.12.2019 klo 18.00 koulun juhlasalissa (Savonkatu 2).

Lisätietoja saa rehtori Maria Uutaniemeltä 09-31084410 (maria.uutaniemi(at)hel.fi) ja liikunnanopettaja Kalle Kuokkaselta (kalle.kuokkanen(at)edu.hel.fi)
www.pasilanpk.edu.hel.fi

https://pasilanperuskoulu.wordpress.com/

Osallistujat ja sijoitukset: MM nyky, 1.-4.12.2019 Puolassa

MM nykykilpailut pidetään 1.-4.12.2019 Rawa Mazowieckassa, Puolassa.

Suomea edustavat seuraavat teokset:

MM nyky soolo lapset tytöt (52 kilpailijaa):
Aaltonen Sanni, sija 28.
Ahlfors Olivia, sija 12.
Tynkkynen Maija, sija 11.

MM nyky soolo juniorit tytöt (63 kilpailijaa):
Ansaharju Oona, sija 44.
Janatuinen Anina, sija 21.
Rautiainen Sara, sija 19.
Tamminen Julia, sija 23.

MM nyky soolo naiset (46 kilpailijaa):
Janatuinen Yasmin, sija 2.
Mikkonen Aura, sija 10.
Silvonen Emmi, sija 29.

MM nyky soolo juniorit pojat (16 kilpailijaa):
Voitila Waltteri, sija 4.
Voitila Werneri, sija 13.

MM nyky duo lapset (27 duoa):
Honkala Mette / Onikki Matilda, sija 20.
Tynkkynen Maija / Ahlfors Olivia, sija 4.

MM nyky duo juniorit (42 duoa):
Ansaharju Oona / Janatuinen Anina, sija 7.
Leppilampi Lilia / Viitanen Pihla, sija 31.

MM nyky duo aikuiset (39 duoa):
Ala-Renko Elisa / Silvonen Emmi, sija 9.
Janatuinen Yasmin / Mäenpää Elsa, sija 1.
Karvonen Matlena / Kaskinen Olivia, sija 20.

MM nyky pienryhmä lapset (23 ryhmää):
Dancefina Academy, sija 2.

MM nyky pienryhmä juniorit (35 ryhmää):
Dancefina Academy, sija 1.
Dancefina juniorteam, sija 8.
DCA Dyynit, sija 27.

MM nyky pienryhmä aikuiset (33 ryhmää):
DCA Ensemble (Modern), sija 2.
DSF Nuggets, sija 14.

MM nyky pienryhmä aikuiset2 (3 ryhmää):
Team Attitude Ladies, sija 1.

MM nyky muodostelma lapset (15 ryhmää):
Dancefina Academy, sija 9.

MM nyky muodostelma juniorit (29 ryhmää):
Dancefina Academy, sija 1.
DCA Junior Dancers, sija 13.
MTO Enlightened, sija 18.
StepUp Flames, sija 6.

MM nyky muodostelma aikuiset (19 ryhmää):
DCA Ensemble, sija 3.
DSF Heimo, sija 6.

MM nyky muodostelma aikuiset2 (3 ryhmää):
Sweet and Sour, sija 1.

FDO ry onnittelee mitalisteja!

FDO ry toivottaa tsemppiä koko maajoukkueelle!

Osallistujat ja sijoitukset: MM jazz ja baletti, 5.-8.12.2019 Puolassa

MM jazz ja balettikilpailut pidetään 5.-8.12.2019 Rawa Mazowieckassa, Puolassa.

Suomea edustavat seuraavat teokset:

MM jazz soolo lapset tytöt (39 kilpailijaa):
Ahlfors Olivia, sija 35.
Rovio Elsa, sija 14.
Tynkkynen Maija, sija 29.

MM jazz soolo juniorit tytöt (48 kilpailijaa):
Kassem Aisha, sija 26.
Leppilampi Lilia, sija 30.
Tamminen Julia, sija 12.

MM jazz soolo juniorit pojat (12 kilpailijaa):
Korpilahti Anders, sija 12.

MM jazz duo lapset (19 duoa):
Ahlfors Olivia / Tynkkynen Maija, sija 8.
Rovio Elsa / Aaltonen Sanni, sija 17.

MM jazz duo juniorit (29 duoa):
Ilmivalta Eerika / Kassem Aisha, sija 10.
Voitila Werneri / Voitila Waltteri, no show

MM jazz pienryhmä lapset (22 ryhmää):
Dancefina Academy, sija 8.

MM jazz pienryhmä juniorit (35 ryhmää):
Dancefina Academy, sija 1.
DCA Piano, sija 10.

MM jazz pienryhmä aikuiset (25 ryhmää):
DCA Ensemble (Jazz), sija 7.

MM baletti soolo lapset tytöt (19 kilpailijaa):
Tynkkynen Maija, sija 16.

MM baletti soolo juniorit tytöt (17 kilpailijaa):
Honkoliini Emilia, sija 15,
Tamminen Julia, sija 12.

FDO ry onnittelee mitalisteja!

FDO ry toivottaa tsemppiä koko maajoukkueelle!

Osallistujat ja sijoitukset: MM Show 18.-23.11. Saksassa

MM Show -kilpailut pidetään 18.-23.11.2019 Riesassa, Saksassa

Suomea edustavat seuraavat teokset:

MM Show soolo lapset tytöt (33 kilpailijaa):
Miettinen Anni,  sija 30.
Näränen Saaga, sija 28.
Riihimäki Pihla, sija 32.

MM Show soolo juniorit tytöt (48 kilpailijaa):
Raiden Ida, sija 14.
Rajamäki Stella, sija 24.
Tamminen Julia, sija 10.

MM Show soolo juniorit pojat (16 kilpailijaa):
Voitila Waltteri, sija 4.
Voitila Werneri, sija 3.

MM Show duo lapset (26 duoa):
Galambosi Senja / Koivula Eerika, sija 23.
Jylhänkangas Aava / Rasinmäki Isla, sija 26.

MM Show duo juniorit (42 duoa):
Tamminen Julia / Voitila Werneri, sija 5.
Voitila Waltteri / Rajamäki Stella, sija 18.

MM Show pienryhmä lapset (27 ryhmää):
Dance Actions Alphabet, sija 13.
Razzmatazz Kids Anilla,  sija 22.
StepUp Kids, sija 21.

MM Show pienryhmä juniorit (34 ryhmää):
Dancefina Academy, sija 4.

MM Show muodostelma lapset (25 ryhmää):
Razzmatazz Kids, sija 16.
StepUp Show Kids, sija 21.

MM Show muodostelma juniorit (25 ryhmää):
StepUp Team Juggler’s Dream, sija 9.

FDO ry onnittelee mitalistia!

FDO ry toivottaa koko maajoukkueelle tsemppiä!

Osallistujat ja sijoitukset: MM Latin Show & Synchro Dance, 31.10.-2.11.2019, Bosnia Herzegovina

MM Latin Show ja Synchro Dance -kilpailut pidetään 31.10.-2.11.2019 Sarajevossa, Bosnia Herzegovinassa.

Suomea edustavat seuraavat teokset:

MM Latin Show duo juniorit (15 duoa):
Tigerstedt Madeleine / Jauhiainen Miina, sija 8.

MM Latin Show duo aikuiset (27 duoa):
Kiho Aleksi / Nääjärvi Ella, sija 13.
Palvimo Jenni / Hakulinen Iris, sija 24.

MM Latin Show pienryhmä aikuiset (16 ryhmää):
Latin Actions, sija 10.
Latin Flames, sija 8.

MM Latin Show pienryhmä aikuiset2 (5 ryhmää):
Grande Mamas, sija 2.
passion4dance, sija 1.

MM Synchro Dance pienryhmä aikuiset (17 ryhmää):,
Hot Cakes, sija 15.
Viva la Wimma, sija 8.

MM Synchro Dance pienryhmä aikuiset2 (4 ryhmää):
Grande Mamas, sija 2.

FDO ry onnittelee mitalisteja!

FDO ry toivottaa koko maajoukkueelle tsemppiä!

Osallistujat ja sijoitukset: EM Disco, 24.-27.10.2019 Italiassa

EM Discokilpailut pidetään 24.-27.10.2019 Montecatinissa, Italiassa.

Suomea edustavat seuraavat teokset:

EM disco soolo lapset tytöt (86 kilpailijaa):
Kalliala Oona, sija 16.

EM disco soolo juniorit tytöt (131 kilpailijaa):
Antila Toini, sija 51.
Bergström Vilma, sija 98.
Heikkilä Erika, sija 12.
Kalliala Anni, sija 66.
Kankkunen Stenna, sija 84.
Rafkin Rachel, sija 66.
Rautiainen Sara, sija 66.
Redsven Aamu, sija 12.
Tervonen Neetta, sija 22.
Vapaavuori Kira, sija 56.

EM disco soolo naiset (115 kilpailijaa):
Aaltonen Jenni, sija 49.
Convertino Sofia, sija 33.
Hautajärvi Ella, sija 92.
Koskinen Juulia, sija 77.
Merilä Aino, sija 49.
Muranen Viviana, sija 49.
Rauha Eevi, sija 63.
Salonen Anniina, sija 41.
Virtanen Ellen, sija 11.
Välimaa Alisa, sija 77.

EM disco duo juniorit (84 duoa):
Antila Toini / Vainio Vanessa, sija 41.
Fältberg Jenna / Taulu Sofia, sija 46.
Heikkilä Erika / Kalliala Anni, sija 4.
Lemberg Belia / Rafkin Rachel, sija 31.
Salmi Lilian / Virtanen Iida, sija 16.
Tuominen Kukka / Vapaavuori Kira, sija 18.

EM disco duo aikuiset female (72 duoa):
Convertino Sofia / Kokkonen Saima  sija 1.
Elo Aline / Vuori Aada, sija 38.
Hautajärvi Ella / Välimaa Alisa, sija 49.
Koskinen Juulia / Salonen Anniina, sija 4.
Leino Iiris / Merilä Aino, sija 25.
Rauha Eevi / Muranen Viviana, sija 25.
Salo Matilda / Virtanen Ellen, sija 17.
Seppälä Vera / Mäenpää Elsa, 10.

EM disco pienryhmä juniorit (39 ryhmää):
2paDance Shine, sija 18.
2paDance Super, sija 11.

EM disco pienryhmä aikuiset (24 ryhmää):
2paDance Stars, sija 5.
BTS FORCE, sija 23.
Crazy In Love, sija 14.

EM disco freestyle juniorit tytöt (30 kilpailijaa):
Antila Toini, sija 11.
Rautiainen Sara, sija 12.
Vannesluoma Oona, sija 4.

EM disco freestyle naiset (14 kilpailijaa):
Vannesluoma Ina, sija 10.

FDO ry onnittelee mitalisteja!

FDO ry toivottaa koko maajoukkueelle tsemppiä!