Lahjoitettavan summan tulee olla yli 1 euron

Performing Arts -kilpailut 2025

Ensi kevään Performing Arts -kilpailuiden sarjajako on nyt julkaistu FDO:n nettisivuilla. Sarjajako laaditaan vuosittain Performing Arts -jaoston toimesta ja siinä on huomioitavana monenlaisia eri tekijöitä.

Ranking-järjestelmään kuuluvat sarjat kisataan vuoden aikana kolmessa osakilpailussa, joista viimeisessä kisassa palkitut saavat IKM/SM-tittelin. Ranking-sarjat jaoittuvat aikataulullisista syistä 1-2 GP-kilpailuun ja 1-2 IKM/SM-kilpailuun, siten että jokainen sarja on mukana kolmessa eri kilpailussa. Joka tapauksessa vain kauden viimeisestä kisasta palkitaan IKM/SM-tittelillä, vaikka toinen osakilpailu käytäisiin IKM/SM1 -kilpailussa.

Kilpailuiden kestoista pyritään saamaan toisiinsa verrattuna mahdollisimman tasaisia, ja myös yksittäisen kisapäivän kesto pyritään pitämään kohtuullisena. Tavoitteena on myös, että erilaiset sarjat (GP-sarjat, rising star -sarjat ja IKM/SM-sarjat) jaoittuvat mahdollisimman monipuolisesti kauden aikana käytäviin kilpailuihin, jotta myös osallistujamäärät saadaan pysymään tasapuolisina.

Tervetuloa 2025 kilpailuihin!

FDO ry ja Performing Arts -jaosto

Kilpailusäännöt 2025 on nyt julkaistu!

Kilpailusäännöt 2025 on nyt julkaistu!

Tärkeimmät muutokset ja tarkennukset on kirjattu tähän alle, mutta tutustu kuitenkin huolella koko kilpailusääntöpakettiin nettisivuillamme kilpailut -osiossa (kilpailusäännöt-kilpailusäännöt 2025). Linkki.

Uudet kilpailtavat sarjat -listauksen löydät nettisivuiltamme ajankohtaista -osiosta (linkki) ja kaikki kilpailukohtaiset sarjat jokaisen kilpailutapahtuman kohdalta tulevat kilpailut -osiosta klikkaamalla kilpailutapahtuman nimeä.

Muutokset ja tarkennukset kilpailusäännöissä:

• Jokaiselle kilpailukierrokselle on määritelty, miten kuinka monta kilpailijaa haetaan seuraavalle kierrokselle ja miten toimitaan, jos majoriteettiperiaate ei toteudu, niin oman musiikin, kuin järjestäjän musiikin sarjoissa, miten nämä eroavat toimintatavoiltaan. (taulukot: Perussääntö ja Golden Rule).

• Niissä lajeissa ja sarjoissa, joissa käytetään järjestäjän musiikkia, vain ryhmäteosten osalta käytetään finaaleissa 3D-menetelmää. Soolojen ja duojen osalta käytetään karsintakierroksilla rastimenetelmää ja finaalikierroksella skating-menetelmää.

• Kilpailuvalvoja ilmoittaa kilpailijalle tai hänen valmentajalleen varoituksesta välittömästi kilpailukierroksen jälkeen, jossa rike on tullut ilmi.

• Vuoden 2025 alusta alkaen kaikkia FDO:n tuomarityöhön pyydettäviä henkilöitä velvoitetaan suorittamaan Reilusti paras verkkokoulutus, joka auttaa tunnistamaan kilpailumanipulaation ilmiönä sekä antaa työkaluja sen kohtaamiseen.

• Palkintojen jakoon on suosituksena tulla kilpailuasussa.

• Poikkeuksena pukusääntöön: Katutanssimuodostelma aikuiset 1 sekä Katutanssi showcase ikärajaton, joissa 18-vuotta täyttäneet tanssijat saavat puvustaa teoksensa lajin kulttuurille tyypilliseen tapaan. Kuitenkin niin, että kilpailuasun on peitettävä tanssijan intiimialueet (katso kuvat kilpailusäännöistä).

• Koreografipaikalle pääsee vain maksetulla katsomolipulla. Henkilöt, jotka on ilmoittautumisvaiheessa nimetty teoksen koreografeiksi voivat kyseisen teoksen kilpailupäivän aikana lunastaa lipunmyynnistä omalla nimellään 10€ / kilpailupäivä maksavan lipun. Vain maksullinen lippu takaa pääsyn katsomoon, jossa koreografeille järjestetään mahdollisuuksien mukaan hyvä paikka keskeiseltä ja kulkemisen kannalta vaivattomalta sijainnilta nähdä oma esityksensä.

• IKM&SM -kilpailuissa jaetaan mitalit sijoille 1-3.

• Ranking pistetilanne julkaistaan pienellä viiveellä kunkin kilpailun jälkeen FDO:n internetsivuilla ja Instagramissa

• Jos teoksella ei ole vielä edustusoikeutta kansainvälisiin kilpailuihin, voi sitä anoa lähettämällä FDO:n toimistoon vapaamuotoisen hakemuksen ja videon. Erillinen ohjeistus palkintojenjaosta löytyy FDO:n internetsivuilta.

• Rising Star sarjojen kautta ei voi suoraan lunastaa edustuspaikkaa kansainvälisiin kilpailuihin.

• Lajikuvaukset löytyvät FDO:n internetsivuilla ja lajeihin liittyvät kysymykset voi osoittaa kyseiselle lajijaostolle.

• Disco Dance ja Latin Style sarjoissa karsintakierroksilla redance tanssitetaan kiertävänä ja finaalikierroksella eteenpäin. Street sarjoissa ja Performing Arts improvisaation osalta redance tanssitetaan kierroksesta huolimatta eteenpäin. Tanssijan oman musiikin sarjoissa (esim. muissa Performing Arts sarjoissa) järjestetään redance aina mitalisijoituksista eli ao.kilpailijat tanssivat uudelleen.

• Lasten sarjoissa ja Performing Arts rising star -sarjoissa akrobatian käyttö on sallittu tietyin rajoituksin, tarkista nämä rajoitukset kilpailusäännöistä.

• Performing Arts rising star -sarjoissa nostoille on asetettu rajoituksia, tarkista Performing Arts rising star – sääntömuutokset myös mm. teoksen ajallisesta kestosta.

• Hip hop 1vs1 sarjojen karsinta käydään rinkikarsintana, tarkista eteneminen sijoituskierroksille kilpailusäännöistä.

• Hip Hop pienryhmä lapset, jonka kesto on 1,5min eli noin 18 – 20 x 8.

• Disco Dance champion soolo sarjassa aikuiset 1 ikäluokka on jaettu ikäluokkiin nuoret ja aikuiset (ent. aikuiset 1A ja aikuiset 1B).

• Tarkista myös Disco pre-champion ja disco slow sääntömuutokset.

• Latin Stylessä tanssijat tanssivat kaikilla kilpailukierroksilla 2 kertaa. Ensin kilpailijat tanssivat yhdessä tai erissä 1 minuutin mittaisen esittelykierroksen. Tämän jälkeen kilpailijat tanssivat yhdessä tai pienissä erissä 1,5 minuuttia. Poikkeus: Paso Doblessa ensimmäinen yhteiskierros tanssitaan Spanish Gypsy Dance/España Canin-kappaleen ensimmäiseen highlightiin. Paso Doblen toinen kierros tanssitaan toiseen highlightiin. Päivien alku- ja lopetusaika saattaa myös muuttua alustavasta aikataulusta osallistujamäärien tarkentuessa.

• Production Cup-kilpailusarjalle pyritään aikataulun sallimissa rajoissa järjestämään esittelykierros, mutta se ei ole taattua. Esittelykierroksen aikana tuomarit eivät arvioi teoksia

• Mikäli koet epäasiallista käytöstä FDO:n kilpailutapahtumissa tai haluat kertoa näkemästäsi häirinnästä pyydämme sinua ilmoittamaan FDO:n toimihenkilölle kilpailupaikalla tai ilmoittamaan nimettömänä lomakkeella.

Tervetuloa tutustumaan koko kilpailusäännöt 2025 -liiteeseen sekä ensi vuoden kilpailuihin!

FDO ry

 

Uudet kilpailusarjat vuodelle 2025

Julkaisemme ja uutisoimme kilpailusäännöt 2025 läpipäivinä.

Tässä jo tiedoksi uudet sarjat vuodelle 2025:

SARJALISÄYKSET KILPAILUVUODELLE 2025:

LATINO SHOW UUDET SARJAT (ei poistuvia sarjoja):
Latino show soolo lapset
Latino show soolo juniorit 1 ja 2
Latino show soolo aikuiset2
Caribbean show pienryhmä aikuiset3
Latin style samba soolo lapset
Latin style samba soolo juniorit 1 ja 2
Latin style samba soolo aikuiset2
Latin style cha cha soolo lapset
Latin style cha cha soolo juniorit 1 ja 2
Latin style cha cha soolo aikuiset2
Latin style rumba soolo aikuiset2
Latin style paso doble soolo aikuiset2
Latin style jive soolo aikuiset2
Latin style pienryhmä ikärajaton

PERFORMING ARTS UUDET SARJAT (ei poistuvia sarjoja):
Performing Arts rising star showcase ikärajaton
Performing Arts rising star muodostelma lapset
Performing Arts improvisaatio lapset
Performing Arts soolo aikuiset 3
Performing Arts duo aikuiset 3

STREET UUDET SARJAT:
Ei uusia eikä poistuvia sarjoja.

DISCO UUDET SARJAT (ei poistuvia sarjoja):
Disco Dance Pre-Champion duo lapset
Disco Dance Pre-Champion duo juniorit 1 & 2
Disco Dance Pre-Champion duo aikuiset 1

Terveisin FDO ry

 

Osallistujat ja sijoitukset: MM hip hop ja battle 9.-15.10.2024, Skopje, Pohjois-Makedonia

Hip hopin MM-kilpailut pidetään 9.-14.10.2024 Skopjessa, Pohjois-Makedoniassa.
Battlen MM-kilpailut pidetään 14.-15.10.2024 Skopjessa, Pohjois-Makedoniassa.

Kilpailuissa Suomea edustavat seuraavat teokset:

MM hip hop soolo juniorit1 tytöt (178 kilpailijaa):
Peppi Hertz, sija 101.
Matilda Mensah, sija 25.

MM hip hop soolo juniorit2 tytöt (160 kilpailijaa):
Nea Soner, sija 107.

MM hip hop soolo juniorit2 pojat (56 kilpailijaa):
Jaako Perälä, sija 19.

MM hip hop duo juniorit1 (98 duoa):
Peppi Hertz/Matilda Mensah, sija 47.

MM hip hop pienryhmä juniorit (54 ryhmää):
StepUp Hands Up!, sija 22.

MM hip hop pienryhmä aikuiset1 (48 ryhmää):
StepUp Beat’a’licous, sija 28.

Hip hop pienryhmä aikuiset2 (11 ryhmää):
Hot Cakes, sija 2.

MM hip hop battles soolo juniorit1 (64 kilpailijaa):
Peppi Hertz, sija 58.
Matilda Mensah, sija 17.

FDO ry onnittelee mitalisteja!

FDO ry toivottaa tsemppiä koko maajoukkueelle!

Osallistujat ja sijoitukset: MM breaking 5.-6.10.2024 Saksa

Breakingin MM-kilpailut pidetään 5.-6.10.2024 Magdeburgissa, Saksassa.

Kilpailuissa Suomea edustavat seuraavat teokset:

MM breaking soolo juniorit1 tytöt (5 osallistujaa):
Nanna Virkkunen, sija 1.

MM breaking soolo juniorit2 tytöt (4 kilpailijaa):
Jasmin Stenros, sija 1.

MM breaking soolo juniorit2 pojat (22 kilpailijaa):
Keiko Aarnio, sijoitus top 8.

MM breaking soolo aikuiset1 naiset (9 kilpailijaa):
Elli Ilmonen, sija 2.

MM breaking soolo aikuiset1 miehet:
Johannes Hattunen, DNS
Elias Niskanen, DNS

MM breaking duo aikuiset1 (7 paria):
Johannes Hattunen/Elias Niskanen, sija 1.

FDO ry onnittelee mitalisteja!

FDO ry toivottaa tsemppiä koko maajoukkueelle!

Moves Like Summeri -haaste on nyt auki TikTokissa!

MLS -haastekoreografia löytyy nyt TikTokista ja nettisivuilta !

Mukaan haetaan inspiroivia tanssijoita, joten pelkästään taito ei määrittele menestystä. Hae siis rohkeasti mukaan!

Haaste on auki 9.10.2024 asti. Ohjelma on suunnattu erityisesti nuorille intohimoisille tanssijoille ja tanssin harrastajille ympäri Suomea. Viime kaudella alkanut yhteistyö UMK:n kanssa saa jatkoa, sillä MLS:n oma tanssispektaakkeli esitetään UMK:n preshowssa yhdellä Suomen suurimmista lavoista. Ryhmän vetäjinä toimivat huippukoreografit Julian Owusu ja Kashika Arora.

Moves Like Summerin arvojen ytimessä ovat unelmien mahdollistaminen, yhdessä tekeminen ja monimuotoisuus. Nostamme esiin erilaisia tanssijoita, tanssityylejä ja kykyjä ympäri Suomea. Mukaan haetaan inspiroivia tanssijoita, joten pelkästään taito ei määrittele menestystä. Mahdollistamme osallistumisen asuinpaikasta ja taloudellisesta tilanteesta riippumatta, sillä ohjelman tuotanto huolehtii mukaan valittujen matka- ja majoituskustannuksista.

Osallistumaan pääsee TikTokin Moves Like Summeri -tanssihaasteen kautta.

Osaatko jonkun liikkeen tai tempun paremmin kuin muut? Onko tanssiminen intohimosi? Onko sinulla potentiaalia, jota kukaan ei ole vielä huomannut? Tai tunnetko jonkun, joka voisi sopia tähän? Vinkkaa frendille!

Lisätietoja ohjelmasta ja haasteesta löydät myös Moves Like Summerin nettisivuilta.

Haaste löytyy Moves Like Summerin TikTok-tililtä !

Lisätietoja:

summeri@yle.fi

Osallistujat ja sijoitukset: EM nyky, 30.9.-3.10.2024, Podčetrtek, Slovenia

Nykytanssin EM-kilpailut pidetään 30.9.-3.10.2024 Podčetrtekissa, Sloveniassa.

Kilpailuissa Suomea edustavat seuraavat teokset:

EM nyky lapset tytöt (60 kilpailijaa):
Saimi Salonen, sija 19.

EM nyky soolo juniorit1 tytöt (59 kilpailijaa):
Edith Lähde, sija 4.

EM nyky soolo juniorit2 tytöt (71 kilpailijaa):
Elli Eskola, sija 16.
Iida Honkanen, sija 27.
Lotta Leppälahti, sija 29.
Stella Siira, sija 23.
Maija Tynkkynen, sija 32.

EM nyky soolo aikuiset1 naiset (58 kilpailijaa):
Melissa Myllys, sija 37.
Helmi Ruuskanen, sija 12.

EM nyky duo lapset (29 duoa):
Miisa Paasovaara/Unna Hänninen, sija 8.

EM nyky duo juniorit1 (45 duoa):
Linnea Laine/Kiia Horkko, sija 34.
Olga Liikkanen/Kiia Vesalainen, sija 28.

EM nyky duo juniorit2 (38 duoa):
Lotta Leppälahti/Annika Vaskio, DNS
Stella Siira/Saaga Näränen, sija 25.
Maija Tynkkynen/Elli Eskola, sija 12.

EM nyky pienryhmä juniorit (47 pienryhmää):
LaTyDance Junior Team, sija 24.
StepUp MRT, sija 5.
Twill, sija 40.

EM nyky muodostelma juniorit (27 muodostelmaa):
StepUp MRT, sija 1.

FDO ry onnittelee mitalisteja!

FDO ry toivottaa tsemppiä koko maajoukkueelle!

Moves Like Summeri tulee taas!

Moves Like Summeri tulee taas!

Vuoden odotetuin tanssikokonaisuus villitsee Tiktokissa ja huipentuu UMK-lavalle!

Odotettu MLS tekee paluun! Moves Like Summeri on vuoden odotetuin tanssikokonaisuus, jota luotsaavat tällä kaudella huippukoreografit Julian Owusu ja Kashika Arora. Viime kaudella alkanut yhteistyö UMK:n kanssa saa jatkoa, sillä MLS:n oma tanssispektaakkeli esitetään UMK:n preshowssa yhdellä Suomen suurimmista lavoista.

Haku ohjelmaan aukeaa @moveslikesummeri -Tiktokissa 25.9. klo 16 ja on auki kaksi viikkoa 9.10. saakka.

MLS on suunnattu erityisesti nuorille intohimoisille tanssin harrastajille. Tiktok-haaste on kaikille avoin, sillä tanssi kuuluu kaikille! Haasteen tehneistä valitaan kuudentoista inspiroivan tanssijan ryhmä, jonka vetäjinä toimivat huippukoreografit Julian Owusu ja Kashika Arora. Tanssiteoksen tekeminen UMK-preshowhun on mielenkiintoista koreografeillekin, sillä ryhmässä voi olla tanssijoita lajitaustoilla baletista vogueen tai kansantanssista steppiin.

Moves Like Summerin arvojen ytimessä ovat unelmien mahdollistaminen, yhdessä tekeminen ja monimuotoisuus. Nostamme esiin erilaisia tanssijoita, tanssityylejä ja kykyjä ympäri Suomea. Mukaan haetaan inspiroivia tanssijoita, joten pelkästään taito ei määrittele menestystä. Mahdollistamme osallistumisen asuinpaikasta ja taloudellisesta tilanteesta riippumatta, sillä ohjelman tuotanto huolehtii mukaan valittujen matka- ja majoituskustannuksista.

MLS-tanssijat treenaavat valmentajien johdolla syksyllä ja talvella 2024–2025. Bootcampeilla on luvassa intohimoista ja iloista yhdessä treenausta ja MLS:in huipennukseen eli UMK:n preshowhun valmistautumista. Osallistujia valmennetaan myös esiintymiseen ja julkisuuteen.

Valittujen treenejä ja MLS-spektaakkelin rakentamista seurataan syksyn ja talven ajan Yle Summerin somekanavissa. Yhteinen tanssimatka huipentuu henkeäsalpaavaan UMK25-preshowhun!

Lisätietoja ohjelmasta ja haasteesta löydät Moves Like Summerin nettisivuilta.

Haaste ja muuta sisältöä Tiktokissa @moveslikesummeri https://www.tiktok.com/@moveslikesummeri