Lahjoitettavan summan tulee olla yli 1 euron

Performing Arts karsinta II videointiohjeet

Arvoisat FDO:n Performing Arts toisen karsintakilpailun osallistujat,

Elämme ihmeellisiä aikoja, kun koronavirusepidemian takia jouduimme peruuttamaan PA karsintakilpailu nro 2:n Kuopiossa. Koska ensimmäinen karsintakilpailu käytiin Viikissä helmikuussa, on tärkeää antaa mahdollisuus kaikille Kuopioon tähdänneille teoksille kilpailla lopuista paikoista PA SM/IKM -kilpailuissa.

FDO:n hallitus on päättänyt tässä poikkeustilanteessa seuraavaan ratkaisuun:

FDO:n Performing Arts toinen karsintakilpailu karsittavissa sarjoissa (PA juniori 1 duo, PA juniori 2 duo, PA juniori pienryhmä ja PA aikuiset 1 pienryhmä) käydään poikkeuksellisesti VIDEOKILPAILUNA.

Kilpailevat teokset tulee videoida ja lähettää FDOn toimistolle sähköpostitse. Ohjeet tämän viestin lopussa.

Videoinnista ei pidä ottaa kohtuuttomia paineita ja voitte luottaa, että tuomarit osaavat nähdä teoksenne laadun hienosti myös videolta. Tuomareina toimivat ne samat, jotka oli jo sovittuina Kuopioon.

Video tulee kuvata edestä eikä minkäänlaisia video- tai valotehosteita saa käyttää. Treenisalissa kuvattu video toimii oikein hyvin. Esiintymisasut, kampaukset ja meikit juuri samalla tavalla kuin olisitte oikeassa kilpailutilanteessa. Tanssijoina tulee olla ne samat henkilöt, jotka Kuopioon oli ilmoitettu. Jos kokoonpanossa on terveydentilasta johtuvia muutoksia, hoituvat ne tietenkin lääkärintodistuksen kanssa.

Tämä on kieltämättä poikkeuksellinen ratkaisu, mutta poikkeuksellinen on tämänhetkinen tilanne koko maailmassakin.

Jos ette jostain syystä halua osallistua videokisaan, on sekin tietysti mahdollista, mutta toivomme isosti, ettei sellaisia ole montaa. Osallistumismaksut voidaan näissä tilanteissa halutessanne palauttaa.

Kuopiossa piti olla myös PA duo aikuiset 1 open, PA Rising Star soolojen juniorisarjat ja Production Cup osakilpailu 1. FDOn hallituksella on kokous sunnuntaina 22.3.2020 ja silloin keskustelemme, mihin tapahtumiin nuo kilpailut siirretään. Kuopiota varten maksetut osallistumismaksut siirretään korvaaviin kilpailuihin. Jos osallistumisensa haluaa perua, niin osallistumismaksut saa halutessaan takaisin.

Koko FDO:n hallitus kiittää teitä ymmärtäväisestä suhtautumisesta näihin erikoisjärjestelyihimme.

May The Dance Be With You All!

FDOn hallituksen puolesta
Marco Bjurström
president@fdo.fi

OHJE VIDEOIDEN TOIMITTAMISEKSI

1. Kuvaa kilpailuesityksesi.
Tavallinen kännykällä kuvattu video on ok, mutta varmista, että ääni kuuluu tarpeeksi lujaa ja kuvan laatu on selkeä.

2. Tallenna video nimellä: PAsarja_kilpailunumero_esityksennimi.tallenusmuoto
(esim. PAjunioritduo_23_Tanssiitähtienkanssa.mp4),
voit muuttaa nimen myös myöhemmässä vaiheessa Dropboxissa.
Kilpailunumerosi näkyy liitetiedostosta (alkuperäisen kilpailun osallistujalista).

3. Kirjaudu Dropboxiin (www.dropbox.com) omilla tunnuksillasi.
Jos sinulla ei ole aiempaa tiliä, niin rekisteröidy ensin.

4. Siirrä tiedostosi Dropbox laatikkoosi raahaamalla tai Uploads files toiminnolla.
Lataus voi kestää jonkin aikaa, joten odota rauhassa. Huomaat kyllä, kun lataus on suoritette.

5. Klikkaa täysin latautuneen videotiedoston kohdalla
Share – Share with Dropbox – Avautuvan ikkunan alareunasta klikkaa Create link
(joltain sivulta suoraan Share – Avautuvan ikkunan alareunasta klikkaa Create link)

6. Lähetä tämä linkki toimistoomme toimisto@fdo.fi. Viimeinen videon toimituspäivämäärä on auki, infoamme kun karanteenirajoitukset helpottuvat.
HUOM! Älä jaa avautuvan ruudun yläosasta videota meille, koska emme voi tällöin välittää sitä eteenpäin tuomareille.

Toimistosihteerimme lähettää kaikki kilpailuteosten linkit tuomareille arvostelua varten ja tulokset julkaistaan nettisivuillamme normaaliin tapaan.

Kiitos yhteistyöstä!
FDO ry