Lahjoitettavan summan tulee olla yli 1 euron

Tuomaripaneelitilanne vuodelle 2019, päivitetty 28.2.2019

Jäsenet ovat toivoneet panostusta ulkomaalaisiin tuomareihin ja yritämme vastata toiveisiin parhaamme mukaan.

Tänä vuonna on kutsuttu aiempaa enemmän ulkomailta tuomareita ammattitaitoisten kotimaisten lisäksi.

Ohessa tällä hetkellä vahvistetut paneelitilanteet. Täydennämme paneelit tulevien viikkojen aikana.

Kaikki muutokset ja lisäykset ilmoitamme nettisivumme kilpailut-osiossa ja kilpailujen facebook-tapahtumassa.

Tuomaripaneelit 2019 uutinen nettiin rev1 päivitetty 28.2.2019

PRODUCTION -lajin uusi ulottuvuus FDO:ssa vuonna 2019

Elämme FDO:ssa monenlaisten uudistusten aikaa ja Production on yksi kehityksen kärjessä kulkevista lajeista.

Koska Production-teosten rakentaminen vaatii paljon aikaa ja energiaa ja niihin sitoutuu usein todella suuri joukko ihmisiä, olemme FDO:n suunnitteluviikonlopussa kehitelleet ihan uudenlaisen PRODUCTION CUP -kisakokonaisuuden. Ajatuksena on siis se, että näille spektaakkeleille saadaan enemmän näkyvyyttä, yleisöä ja esiintymismahdollisuuksia.

Kun suuri työ on tehty ja Production saatu valmiiksi, niin uudessa cup-muotoisessa kokonaisuudessa teoksella pääsee osallistumaan jopa kolmeen kilpailuun. Kukin osakilpailu käydään ”loppuun asti” eli teokset saavat sijoitukset, mutta halutessanne voitte myös tavoitella koko cupin voittoa ja upeaa uutta kiertopalkintoa. Olemme myös sopineet, että kaikissa osakilpailuissa jaetaan mitalit kärkikolmikon esiintyjille, koska ne ovat niin monelle rakkaita ja tärkeitä muistoja.

Osakilpailun voitosta saa 10 pistettä, hopeasta 8 ja pronssista 6 pistettä. Neljäs sija tuo 5, viides 4, kuudes 3, seitsemäs 2 pistettä ja yksi piste irtoaa vielä osakilpailun kahdeksanneksi sijoittuneelle ryhmälle.
Cupin voittaa Production, joka kerää eniten pisteitä.

Vuonna 2019 Production Cupin osakilpailut ovat:
PA karsinta su 17.3. Helsingin Viikissä
PA SM ja IKM la 18.5. Tampereella
Aikuiset 2 ja 3 IKM su 29.9. Järvenpäässä

Toivottavasti tämä uudistus kuulostaa teistä mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta ja saamme kokea tänä vuonna ikimuistoisia hetkiä Production-teosten äärellä.

FDO ry

Näin kirjaudut uusille sivuille

Tässä ohjeet miten pääset kirjautumaan Omalle sivullesi eli profiiliisi ja miten ilmoittaudut kilpailuihin.

  1. Siirry jäsenrekisteriin alta Jäsenrekisteriin -napista tai tästä:
  • Vanha jäsen: Klikkaa Jäsenrekisteriin -nappia, anna vanha jäsennumerosi (= käyttäjätunnus) ja salasanasi. Mikäli et muista käyttäjätunnustasi, älä rekisteröidy uudelleen, vaan ole yhteydessä toimistoon.
    Mikäli et muista salasanaasi, paina Unohditko salasanasi -nappia, jolloin saat sähköpostiisi linkin salasanan vaihtoon.
  • Uusi jäsen (eli et ole ollut FDO:n jäsenenä ennen vuotta 2019): klikkaa kohtaa ”Rekisteröidy”, täytä pyydettävät henkilötiedot ja klikkaa lopuksi ”Rekisteröidy”. Järjestelmä lähettää ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen jäsennumerosi, joka toimii käyttäjätunnuksena sähköiseen järjestelmään. HUOM! Jos paluupostia ei kuulu muutamassa minuutissa, tarkistathan roskapostilaatikkosi! Kirjaudu saamallasi jäsennumerolla ja salasanallasi järjestelmään.
  1. Heti sisäänkirjautumisen jälkeen etusivulta voit ostoskorista valita ja maksaa jäsenmaksun ja kilpailuluvan vuodelle 2019 sekä kilpailumaksuja.
    HUOM! Sinun tulee pysyä jäsenrekisterin puolella omassa profiilissasi!
    Maksu tapahtuu kuten aiemminkin. Muistathan antaa maksupalvelun palata takaisin FDO:n sivulle ennen kuin suljet sivun!

Jatka tästä 7.1. kun kilpailuiden ilmoittautuminen avautuu:

  1. Valitse päävalikosta vasemmalta Kilpailut.
  2. Klikkaa haluamaasi kilpailua ja sieltä haluamaasi sarjaa.
  3. Täytä ilmoittautumistiedot.
  4. Samassa paikasaa voit ilmoittautumisen aukiollessa muokata ilmoittautumistasi sekä lisätä musiikin.
  5. Omalta profiilisivultasi näet Kilpailut ja ilmoittautumiset välilehdeltä kootusti itse tekemäsi ilmoittautumiset sekä ilmoittautumiset, joihin sinut on lisätty.

Uudet nettisivut ja järjestelmät – kehitystyö jatkuu

FDO ry avasi 1.1. uudet nettisivut ja jäsenrekisterin, jotka on päivitetty vastaamaan yhdistyksen hienon kasvun vaatimuksia. Sivut kuitenkin ovat 1.1. vielä hieman kesken, mutta päivitämme niitä koko ajan. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa harmia!

Muutoksia

Muun muassa maksu- ja ilmoittautumistoiminnot pysyvät hyvin samankaltaisina kuin aiemmin, mutta ulkoasu on hieman muuttunut. Vanhoilla jäsenillä kirjautumistiedot pysyvät entisellään. Jossain vaiheessa salasanavaatimukset päivitetään nykyvaatimusten mukaisiksi, jolloin järjestelmä tulee vaatimaan uuden salasanan niiltä, joiden vanha salasana on ”liian helppo”. Tällä hetkellä vanhat salasanat toimivat kuitenkin vielä.

Uutena asiana vastaamme myös toukokuussa 2018 voimaan tulleeseen GDPR:n vaatimuksiin ja vaadimme jatkossa alaikäisiltä järjestelmään lisäksi huoltajan tiedot. Aiemmin rekisterissämme olleiden alaikäisten jäsenien tulee käydä lisäämässä nuo tiedot profiiliinsa.

Tulossa vielä

Etusivulle tulee linkki kokoavaan tapahtumakalenteriin, mutta se odottaa vielä kilpailukalenterin ja kurssikalenterin lopullista valmistumista. Niiden keskeneräisyydestä johtuen kilpailuiden ilmoittautumiset avataan tänä vuonna vasta 7.1.

Tulostaulukko puuttuu myös, mutta se luonnollisesti valmistuu vasta, kun ensimmäiset kilpailut on käyty.

Julkaisemme kilpailusäännöt myös ruotsinkielisenä heti, kun ne on ehditty kääntämään.

Lisäksi varsinaista pisteidenlaskujärjestelmää kehitetään vielä taustalla. Se näkyy jäsenistölle ensimmäisissä kevään kilpailuissa sähköisenä tuomarointina!

 

Palautetta ja ilmoituksia mahdollisista ongelmista toivomme toimistoon, toimisto(at)fdo.fi.