Lahjoitettavan summan tulee olla yli 1 euron

Kansainvälinen tanssin päivä keskiviikko 29.4.2020

Erittäin hyvää kansainvälisen tanssin päivää 29.4. sekä vapun aikaa!

Ohessa jokavuotinen julistus, joka tulee tänä vuonna Etelä-Afrikasta!

Tanssiterveisin, FDO ry

KANSAINVÄLINEN TANSSIN PÄIVÄN JULISTUS 29.4.2020

Gregory Vuyani MAQOMA, Etelä-Afrikka
Tanssija, näyttelijä, koreografi ja tanssikasvattaja

Kun minua haastateltiin vähän aikaa sitten, jouduin miettimään, mitä tanssi merkitsee minulle. Katsoin taaksepäin, matkaa, jonka olen elämässäni kulkenut, ja tajusin, että tanssilla on ollut minulle selkeä tarkoitus. Jokainen päivä elämässä tuo mukanaan uuden haasteen, joka täytyy kohdata, ja tanssin avulla yritän löytää sen merkityksen ja ymmärtää elämää.

Elämme käsittämättömien traagisten tapahtumien vaihetta, jota parhaiten voi kuvata post-humanismin aikakaudeksi. Juuri nyt, enemmän kuin koskaan, meidän täytyy tanssia näyttääksemme maailmalle, että inhimillisyyttä vielä on. Humanismin ja empatian avulla meidän on voitettava vuosikausia pysäyttämättä jatkunut näköalojen pirstoutuminen, joka on saanut aikaan universaalia surua ja murhetta, julman todellisuuden, jossa ihmiset joutuvat kohtaamaan kuolemaa, hylkäämistä ja köyhyyttä.

Tanssin tulee nyt enemmän kuin koskaan olla vahva viesti maailman johtajille ja niille joiden tehtävänä on turvata ja parantaa ihmisten olosuhteita: Me olemme tosissamme, me olemme raivoisien ajattelijoiden armeija, ja päämäärämme on muuttaa maailmaa askel askeleelta. Tanssi on vapaus, ja saamamme vapauden avulla meidän on vapautettava muut kahleista, jotka rajoittavat heitä eri maailmankolkissa. Tanssi ei ole politiikkaa, mutta siitä tulee poliittista, sillä sen perimään kuuluu ihmisten välinen yhteys ja se vastaa ympäröivään todellisuuteen korostamalla ihmiselämän arvokkuutta.

Kun tanssimme kehoillamme, liikehdimme tilassa ja kosketamme toisiamme, syntyy liikettä luovien sydänten voimaa. Se koskettaa sieluja ja välittää parantavaa energiaa, jolle on huutava tarve kaikkialla.

Tanssin tarkoitus on siinä, se on kuin myyttinen satapäinen hydra, aina uudelleen ponnistava, katkeamaton tanssi, jota kukaan ei voi voittaa.  Nyt pitää siis tanssia lisää ja lisää!

Lähde: Tanssin Tiedotuskeskus